Repaleinen loma – Suomi

Kun oma vene muuttui haaveesta tosiasiaksi aloin tietysti välittömästi suunnitella kesälomaa. Ensimmäsitä kertaa saisin päättää (ainakin melkein) itse mihin lomallani lähtisin. Ahneus ja suuruudenhulluus iskivät välittömästi, koska kyllähän sitä pitäisi päästä johonkin missä aiemin ei ole käyty. Eli laskuista saattoi jättää suoraan pois Ahvenanman, Turun saariston, Gotlannin, Väinämeren ja muutaman muunkin lähialueen. Koska etelässä on tänä vuonna käyty siirtoreissujen myötä, ryhdyin haaveilemaan pohjoisesta. Höga Kusten on näkemättä ja jos sinne asti lähtisi niin toki reissu olisi syytä suorittaa loppuun… Eli kesälomasuunnitelma oli valmis: lähtisimme Höga Kustenin kautta Tornioon.

Onneksi varustamon muut osakkaat saivat puhuttua hieman järkeä päähään. Yli tuhannen mailin kesäreissu, näillä lomamäärillä ja pikkuveneellämme ei ehkä olisi aivan järkevin ratkaisu. Päädyimme lähialueista tuntemattomimpaan ja suuntasimme itään. Loppujen lopuks kellään meistä ei ollut kovin pitkää yhtenäistä lomaa ja kesän purjehdukset tuntuivat paikoin koostuvan lähinnä aikataulujen miettimisestä ja bussimatkailusta, joten jääminen lähialuelle oli oikea ratkaisu.

Etukäteen en ajatellut muutamien loman katkaisevien työpäivien vaikuttavan lomaan kovinkaan paljon, mutta toisin kävi. Rasitteeksi muodostui lähinnä jatkuva aikatauluttaminen ja liian monet käynnit samoissa paikoissa. Lähinnä liiankin tutuiksi tulivat Kotka ja Hamina, koska paikkoja mihin veneen voisi jättää muutamaksi päiväksi ja mistä pääsisi matkaa jatkamaan julkisilla ei ole Helsingin itäpuolella kovin montaa. Kotkan ja Haminan lisäksi on lähinnä  Porvoo ja Loviisa, jotka molemmat ovat varsin sisällä ja siten mereltä katsottaessa kaukana. Ja valitettavan monta paikkaa jäi näkemättä, kun kerralla käytettäviä päiviä oli rajallisesti.

Valtakunnan raja 600m.

Kävimme, satamakirjan mukaan, Suomen itäisimmällä merilaiturilla, Virolahdella. Oli hieno kokemus nähdä keltaiset poijut joista alkoi raja-alue ja mustat poijut joiden takana oli Venäjä. Ensimmäistä kertaa näin konkreettisen rajan myös merialueella. Itse Virolahti ei paljoa tarjonnut. Lähemmäs kahden kilometrin kävely keskustaan kun ei innostanut.

Alle tuhannen asukkaan Klamilassa suuntasimme kuitenkin reippaasta kävelymatkasta huolimatta markkinoille. Markkinoilla ihmettelimme venekunnallemme aiemmin täysin tuntemattonta tuotetta, hapanvelliä, ja voitimme arpajaisista kaksi kiloa avomaankurkkuja. Kurkkujen saaminen syötyä ennen pilaantumista vaati jo hieman ruokasuunnittelua, mutta mm. aamiaiseksi tarjotun kurkkukeiton avulla selviydyimme malllikkaasti.

Aamupala: kurkkukeitto.

Saarikohteista erityisesti jäivät mieleen Ulko-Tammio sodanaikaisine autiotupineen, tykkeineen ja bunkkereineen, Majasaari jossa oli ehkä hienoin näkemäni keittokatos ja Kotkan Kaunissaari ja erityisesti saaren museo.

Helsingistä itään on tietenkin vähemmän rannikkoa kuin länteen, mutta silti monia hienoja ja erilaisia paikkoja ja mikä parasta, ilman ruuhkia. Parhaaseen loma-aikaan ei Saaristomereltä voi löytää itselleen omaa ankkurilahtea kuten idässä. Eikä yksikään satama ollut kertaakaan edes melkein täynnä. Kivaa oli, mutta ensi vuonna on päästävä kauemmas.